St. Hippolyt-rehumerkin edustaja on kiertänyt kevään aikana Suomessa luennoimassa hevosten ruokinnasta. Otin itsekin osaa luennolle. Huomasin ilokseni, että luento oli asiapitoinen, vaikka se olikin rehumerkin järjestämä.

 

Luennolla käytiin läpi ruokinnan perusasioita, ja minua kiinnosti erityisesti osuus ruokintaan liittyvistä sairauksista. Näihin lukeutuvat muun muassa kaviokuume, metabolinen oireyhtymä, mahahaava ja kesäihottuma. Kesäihottumaa esiintyy etenkin alkuperäisroduilla, kuten islanninhevosilla ja suomenhevosilla. Vaivaan saattaa löytyä apu ruokinnasta, koska usein alkuperäisrodun edustajien kivennäistarve on erilainen kuin muilla hevosilla.

 

Kesäihottumaa. Kuva: Wikipedia

Kesäihottumaa. Kuva: Wikipedia

Muun muassa sinkin puutoksen yhteyttä moniin vaivoihin korostettiin, ja pelkästään lisäämällä sinkkiä ruokavalioon on todettu olevan parantava vaikutus esimerkiksi kurarupeen. Ruokinnan suunnittelu tulisi aina perustaa heinäanalyysille. Luennoitsija myös korosti, ettei ruokintaa kannata radikaalisti muuttaa ennen kuin on konsultoitu eläinlääkäriä.

Luennolta sai mukaan St. Hippolytin rehunäytteitä. Merkki on minulle ennestään tuttu, mutta luennon päätteeksi oli mukava kuunnella lyhyt päivitys uusimmasta valikoimasta.