Biohansan Talent Team -projekti starttasi viime keväänä ja nyt olemme päässeet seuraamaan sen toimintaa puolen vuoden ajan. Jatkamme saman tiimin kanssa kuluvan vuoden loppuun, jonka jälkeen teemme päätöksiä Talent Teamin seuraavasta kaudesta.

Tiimin tarkoituksena oli kerätä mahdollisimman monipuolinen tiimi edustamaan Biohansaa oman lajinsa kilpailuissa ja omalla alueellaan sekä mahdollisesti myös tasonsa mukaan kansainvälisissä kilpailuissa. Hakemuksia tuli erilaisilta ratsukoilta, valjakoilta, vikeltäjiltä ja raviharrastajilta kaiken kaikkiaan yhteensä yli 70 kappaletta. Näin runsaasta määrästä tiimiläisten valitseminen oli hyvin haastavaa. 

Hakijoista valittiin mukaan Biohansan Talent Teamiin neljä edustajaa. Jokainen heistä on taitavia lajissaan ja kilpailevat aktiivisesti menestyen. Talent Teamin tavoitteena on tukea näitä tiimiläisiä ja samalla saada Biohansan tuotteita tunnetuksi käytännön kautta. Olemme esitelleet blogissamme kaikki tiimin jäsenet, tässä artikkelissa viimeisenä vuorossa on westernin parissa toimiva Elena Wuorimaa

 

Ei mitään rodeota

Western, toiselta nimeltään lännenratsastus on ollut Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä virallinen laji vuodesta 1994. Mielikuvat rodeosta sekä raudanlujista karjapaimenista ovat liioiteltua, vaikka lännenratsastus toki on saanut alkunsa amerikkalaisten cowboyden työstä. Lännenratsastuksessa kilpaillaan parissa kymmenessä hyvinkin erilaisessa lajissa, jotka vaihtelevat hevosten esittämisestä hevosmiestaitoon sekä karjankäsittelyluokkiin. Euroopassa eläinsuojelulaki kieltää joihinkin lajeihin liittyvän elävien vasikoiden lassoamisen. Karjanerotteluluokissa (cutting) elävää karjaa saa käyttää, sillä näissä luokissa eläimet eivät ole vaarassa saada vammoja. 

Kilparadoilla näkee usein eniten lajiin erityisesti kasvatettavia rotuja, kuten American Quarter- ja Painthevosia. Mikään ei kuitenkaan estä harrastamasta lännenratsastusta minkä rotuisella hevosella tahansa. Kilpailulajien määrä ja ominaisuudet takaavat sen, että jokaiselle ratsukolle löytyy itselle sopiva laji. Vuosittain Suomessa kilpaillaan lajimestaruuksista ranch ridingissa, western pleasuressa, western horsemanshipissa sekä western ridingissa. Reiningissä mestaruuksista on kilpailtu vuodesta 2007 lähtien. Trailissa Suomen mestaruuksista on kisattu vuodesta 2015 alkaen.

 

Saumatonta yhteistyötä 

Elena Wuorimaa, 20, on kotoisin Inkoosta. Kotona hänellä on 12 hevosta, joista ykköstykkinä on 9-vuotias One Last Niten, eli Calvin. Calvinin ohella kilpailukäytössä ovat myös hevoset Haidachino Hollywood sekä Jerseygirlwithagun. Calvin on kasvatettu ja koulutettu Yhdysvalloissa Tom McCutcheon Reining Horsesilla. – Näiden lisäksi Yhdysvalloissa kisatallilla seisoo yksi hevosistani Gunners Doll Lena, Elena kertoo. 

Elenan lajina on westernin niin sanottu alalaji, reining. Reiningiä voisi verrata kouluratsastukseen, sillä siinä ratsastetaan tietynlainen rata. Rata sisältää mm. ympyröitä, tempon vaihteluita, spinejä, rollbackeja, peruutuksia, laukanvaihtoja sekä liukupysähdyksiä. Vuosien 2000–2021 ajan reining oli FEI:n alainen lännenratsastuslaji. Se poistettiin, sillä FEI:lla ja NRHA:lla oli perustavanlaatuisia eroja reiningin säännöistä. NRHA, eli National Reining Horse Association on yhdistys, jonka tavoitteena on kehittää reiningiä ja tuoda sitä esille suurelle yleisölle.

Reiningissä ratsukon tulee suorittaa kisarata saumattomalla yhteistyöllä. Ratsastajan tehtävänä on ratsastaa radan tehtävät läpi kontrolloidusti ja täsmällisesti ilman virheitä sekä mahdollisimman huomaamattomin avuin. Myös hevosen tulee olla halukas tekemään tehtäviä kuuliaisesti. Jokainen pieni virhe tulkitaan kontrollin puutteeksi ja siitä vähennetään pisteitä, oli sitten kyse radasta tai hevosen haluttomuudesta. Yhtä lailla lisäpisteitä jaetaan sujuvasta etenemisestä, pitkistä liukupysähdyksistä ja nopeista spineistä. Tässä lajissa yleisön kannustus on sallittua.

Elenan ja hänen hevostensa meriittilista on pitkä ja vaikuttava, käykääpä tsekkaamassa esimerkiksi Instagramista. Tsemppiä heille loppukauteen! 

 

Tutustu esimerkiksi Biohansan rehutuotteisiin tämän linkin kautta. Muista tilata uutiskirjeemme sekä seurata meitä somessa, niin saat tietoa uutuustuotteista ja ajankohtaisista aiheista sähköpostiisi. Anna myös palautetta, mistä aiheista haluaisit Biohansan blogista lukea!

 

 

Lähteet:

Lännenratsastus – Suomen Ratsastajainliitto
Lajit | Lännenratsastus (lannenratsastus.fi)Lajit | Lännenratsastus (lannenratsastus.fi) 

Kuva: Elena Wuorimaan arkisto