Treenissä olevien hevosten kohdalla alusta, jolla liikutaan, on tärkeä. Ravihevosten lisäksi myös ratsuhevosilla ovat rasitusvammat yleisiä, joskin ne tulevat erityyppisestä rasituksesta, kuten hyppäämisestä. Ratsujen vammat eivät synny yhtäkkiä, vaan sitä mukaan, kun jalkoihin kohdistuu jatkuvaa rasitusta. Jänteeseen syntyy pieniä vaurioita, joka voi lopulta johtaa jänteen repeämiseen. Liika kuormitus ja lyhyet palautusjaksot pahentavat vammaa, eikä mikrovauriot ehdi palautua treenien välissä. 

Huolellisesti hoidetut jalat kestävät paremmin rasitusta ja antavat hevoselle enemmän käyttövuosia. Hoidon lisäksi ei ole yhdentekevää millaisella alustalla hevosella treenataan. Hyvä ratsastuspohja ehkäisee onnettomuuksia sekä vammoja. Talvikaudella monet ratsukot siirtyvät treenaamaan pelkästään sisätiloihin. Jotta maneesit ja ratsastushallit pysyvät kunnossa, tulee pohjia huoltaa säännöllisesti. Ei riitä, että pohjaa ”vähän lanaa” silloin tällöin, vaan siitä tulee huolehtia henkilö, jolla on riittävästi tietoa ja tarvittavat välineet. Mitä paremmin pohjista pitää huolta, sitä pitkäikäisempi se on. 

Maneesissa vai maastossa? 

Suomessa maneesit ovat talvisin kovassa käytössä ja onnekkaimmat ratsukot tekevätkin treeninsä hallissa ainakin syksystä kevääseen. Pohjoisen ilmasto vaikuttaa siihen, että meillä ulkokenttien ja ratsastushallien olosuhteet ovat kovinkin erilaiset. Pintakerrosten kosteus, pohjien jäätyminen sekä urat aiheuttavat haasteita tallin pitäjille. Ulkokentältä pitäisi sadeveden päästä poistumaan kerrosten läpi ohjautuen muualle esimerkiksi salaojituksen avulla. 

Ratsastusalustan tulee olla pitävä, joustava, muttei liian pehmeä. Sen pitäisi niin sanotusti hieman rullautua kavion alta, näin hevosen jalkaan tulevat iskut ovat heikompia. Jotta pintaosa on toimiva, tulee materiaalia olla tasaisesti koko alueella, materiaalit ovat hyvin sekoittuneet sekä kosteus sopiva. Myös lannat kannattaa kerätä pian pois, jottei pohjamateriaali tai -kangas mene pilalle. 

Hevosen jänteiden ja nivelten kannalta olisi ihanteellista, että ratsastus tehdään mahdollisimman monipuolisilla alustoilla, eli maneesin tai kentän lisäksi maastossa, metsässä, pehmeällä ja jopa välillä pienissä määrin kovallakin pohjalla. Kuitenkin järkeä käyttäen ja turvallisuus ensin. Tieten tahtoen ei mihin tahansa hakkuualueelle kannata lähteä rämpimään.

Hevosen jänteiden ja nivelten kannalta olisi ihanteellista, että ratsastus tehdään mahdollisimman monipuolisilla alustoilla.

Hyvä huolto on kaiken A ja O

Mikäli ratsastuskenttä tai maneesi on aktiivisessa käytössä, voi pintakerrokseen muodostua helposti syviäkin uria. Etenkin ratsastuskouluissa, kun ratsastetaan tehtäviä pitkälti osastoissa, ehtii uraa syntyä päivän aikana. Ensiapuna on hyvä ainakin haravoida uraa pienemmäksi ja täyttää sitä irtohiekalla. 

Enimmäkseen pintakerroksessa käytetäänkin hiekkaa tai hiekan ja muun materiaalin sekoitusta. Yleisimpinä materiaaleja olivat muovirouhe, puru, kumirouhe ja kuitu. Maneesin tai kentän huollon ohella pohjamateriaalin tulee olla vammoja ehkäisevää ja auttaa hevosta liikkumaan mahdollisimman oikein. Biohansan Bacher ArenaGrip -kuitu parantaa ratsastuspohjan joustoa ja luo kaikin puolin turvallisen treeniympäristön sekä ratsastajalle että hevoselle. Seos on ympäristöystävällinen ja kestää UV-säteilyä. Materiaalina polyesteri, joka ei kovetu ja käy siten ulko- ja sisäkäyttöön. ArenaGripillä on vähäinen huoltotarve ja sitä voidaan tarvittaessa lisätä milloin vain. 

Usein uutta pintamateriaalia lisätään tarpeen mukaan, eli suurin piirtein parin vuoden välein. Täydellinen pinnan tai pohjan uusiminen on harvinaisempaa, sillä luonnollisesti kenttä tai maneesi pyritään tekemään alun alkaenkin ilman pelkoa suuremmista korjaustöistä myöhemmässä vaiheessa. 

Kuten mainittu, kunnon välineillä huolto käy helpommin. Biohansan kautta on saatavilla ammattitason maneesilana, joka on säädettävä ja toimii ilman hydrauliikkaa. Esimerkiksi kuidun kanssa pitää olla tarkkana. Liian paljon kuitua hiekan seassa, tekee pinnasta myös liian pitävän ja siten vaarallisen. Lisäksi pitkät kuidut ovat hankalia ja jos hiekka kuivuu, voi kuitu nousta pintaan. Aiemmin mainittu lana on varustettu reunamuokkaimella, joka siirtää maneesin seinän viereen kertyneen hiekan pois reunoilta ja verkkorulla tiivistää alustan. Lana voidaan säätää sopivaksi erilaisten pohjien huoltoon.

Tutustu Biohansa talli- ja maneesituotteisiin tämän linkin kautta. Muista myös tilata uutiskirjeemme, niin saan tietoa uutuustuotteista ja ajankohtaisista aiheista sähköpostiisi.

Lähteet:

Ratsuhevosten rasitusvammat, osa 1/2 Playsson.net

Ratsastuskentän pohjan hoidosta | Hevostietokeskus

Kuvituskuvat:
Pixabay