Tallissa tehtiin tänään jokavuotinen hevosten keväthuolto.

Tarkastutan kaikkien hevosten hampaat kahdesti vuodessa. Keväällä hevoset rokotetaan ja madotetaan, ja lisäksi niille tehdään mahdollisia muita tarvittavia hoitotoimenpiteitä. Tänään ohjelmassa oli ainoastaan hampaat, rokotus ja matolääkkeet.

Valmistaudun eläinlääkärin tuloon aina siistimällä hevoset ja tallin.

Otan hevoset talliin ajoissa, ettei eläinlääkäri joudu odottelemaan turhaan. Hevosten passit tai rokotuskortit tulee olla mukana, jotta eläinlääkäri näkee rokotushistorian ja kortteihin saadaan merkittyä uudet rokotukset.

Eläinlääkäri aloitti hampaista.

Hevoset rauhoitettiin yksitellen toimenpidettä varten. Jokainen hevonen tarkastetaan ajan kanssa ja hampaat käydään läpi yksitellen hyvän valon avulla. Lääkäri raspaa hampaita ainoastaan, jos sille on tarvetta. Olen iloinen, että olen löytänyt asiansa osaavan hammaslääkärin, joka jaksaa käyttää aikaa jokaiseen potilaaseen. Tällä kertaa hampaista ei juuri löytynyt hoidettavaa, joten selvisimme operaatiosta melko nopeasti.

Hevosten rokotussäännöt esimerkiksi kilpailuissa ja näyttelyissä ovat melko tiukat, joten kannattaa pitää rokotusaikatauluista kiinni.

Rokote on voimassa yhden vuoden, eikä se saa mennä yli päivääkään. Mikäli rokotukset ovat myöhässä, joutuu koko rokotusohjelman aloittamaan alusta. Meidän hevosemme ovat tottuneita piikkeihin, joten rokotuskin sujui rutiininomaisesti.

 hevosen_matolääke
Madotus on asia, johon jokaisen hevosenomistajan kannattaa perehtyä huolella.

Hevoset tulee madottaa vähintään kaksi kertaa vuodessa, mielellään useamminkin. Meillä on madotettu eläinlääkärin laatiman ohjelman mukaan keväällä ja syksyllä, pakkaskauden alussa ja sen päättyessä, mutta aion jatkossa ottaa tavaksi ottaa lisäksi lantanäytteet kerran vuodessa kesällä. Lantanäytteen voi lähettää kätevästi postissa esimerkiksi Kuopion Movetiin, ja monet klinikat katsovat niitä myös itse. Lantanäytteestä saa hyvin selville, onko edellinen madotus toiminut ja kannattaako ylimääräinen tehdä.

Katselin juuri vanhoja somepäivityksiä, niiden mukaan kevät on tullut huomattavasti aiemmin viime vuonna!

Täällä on vielä lumi maassa, vaikka nopeasti se näyttää hupenevan. Olen antanut itselleni luvan ottaa rennosti vielä muutaman viikon, jonka jälkeen aloitan keväthommat tilalla. Meidän kevääseen tulee kuulumaan  päivittäisen hevosten hoidon lisäksi talikkohommia, uuden lantalan suunnittelua ja aidanrakennusta.