Aiemmassa blogiartikkelissamme kerroimme rehuanalyyseistä sekä niiden toteuttamisesta. Rehuanalyysit ovat yhteydessä myös ruokintasuunnitelmiin, joita tämä artikkeli tulee käsittelemään. Jotta ruokintasuunnitelma pystytään laatimaan, tarvitsee tietää, millaista rehuja ruokinnassa on hyvä käyttää. Tämän vuoksi halutaan analyysin kertovan, mitä käytettävät rehut sisältävät ja paljonko. Mikäli analyysiä ei ole, voi suunnitelmassa käyttää valmiita taulukkoarvoja, mutta suunnitelma ei silloin vastaa täysin todellista tilannetta. Nykypäivänä moni heinäntuottaja tarjoaa valmiit analyysit rehuistaan.

Hevosen ruokintasuunnitelmaa tehdessä, tulee sen ensisijaisesti pohjata hevosen käyttötarkoitukseen. Kilpakäytössä oleva ravihevonen tarvitsee erilaisen ruokinnan kuin vaikkapa ratsastuskoulussa kevyitä tunteja tekevä poni. Yhtä lailla suunnittelun tulee siis perustua hevosen ikään ja kokoon. Jokaiselle hevoselle ja ponille on omat ruokintasuositukset, jotka riippuvat myös edellä mainituista seikoista. Mikäli hevosta ei ole punnittu vaa’alla, voidaan paino määrittää esim. painomittanauhan tai laskukaavojen avulla. Ruokintasuositukset voi tarkistaa esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen taulukoista.    

 

Pohjana laadukas heinä

Kuten aina sanotaan, laadukas heinä on hevosen ruokinnan pohja. Yleisimmin hevosen ruokinnassa käytetään kuivaa heinää tai pitkälle esikuivattua säilöheinää. Myös laidunruoho, heinäpelletit ja -hakkeet sekä ruokinnassa käytettävä olki lasketaan karkearehuihin. Kun ruokinta on kohdallaan, on sillä suuri vaikutus hevosen terveyteen ja hyvinvointiin. Markkinat ovat pullollaan eri brändien rehuja, joten joskus on vaikea tietää, mitä kannattaa syöttää vai onko syytä harkita vaihtoa. Merkkien välillä hyppiminen esimerkiksi trendien perässä ei kuitenkaan tee hyvää hevosen herkälle suolistolle. Uusiin rehuihin tuleekin totuttaa hevonen riittävällä siirtymäajalla. 

Ruokintasuunnitelmaa varten hevosen päivittäin saamat rehumäärät pitää punninta. Ruokintaa täydennetään perusrehujen ominaisuuksien pohjalta. Edellä mainitut ruokintasuositukset auttavat määrittelemään oikein ruokintanormin, sillä väärän normin valinta johtaa helposti ravintoaineiden yli- tai aliannostukseen. Ensin siis huolehditaan karkearehusta, eli heinästä, sitten väkirehuista, joita lopuksi täydennetään tarvittaessa lisärehuilla. 

Ruokkiminen liian suurilla väkirehumäärillä voi aiheuttaa muun muassa mahahaavoja. Runsaalla väkirehuruokinnalla oleva hevonen saattaa usein vähentää karkearehun kulutusta, sillä väkirehut täyttävät suuren osan ravinnontarpeesta. Karkearehun syönnin vähentyessä syömiseen käytettävä aika vähenee, jolloin myös mahalaukun sisältöä neutraloivaa sylkeä erittyy huomattavasti vähemmän. 

Suuret väkirehumäärät voivat aiheuttaa lisäksi ruuansulatusongelmia, lihomista ja lihasongelmia sekä häiriöitä käyttäytymisessä. Hevosihmisten keskuudessa puhutaan niin sanotusta kuumumisesta. Tämä liittyy siihen, miten paljon hevonen saa rehuista energiaa verrattuna oikeaan tarpeeseen. Ylienergisyyttä voi alentaa vähentämällä ruokinnan energiapitoisuutta. Jos hevonen lomailee tai loukkaantuu, ei ruokintamäärää voi luonnollisestikaan jättää samalle tasolle kuin se olisi normaalissa aktiivikäytössä.


Tarkkana valkuaisen kanssa

Mikäli hevosella on valkuaispuutetta, on siihen yleisin syy ruokinnassa käytettävän karkearehun alhainen valkuaispitoisuus. Etenkin siitostammoilla, varsoilla ja rankkaa työtä tekevillä hevosilla saattaa ilmetä valkuaispuutetta. Valkuaisen puute näkyy lihasköyhyytenä. Muita merkkejä ovat ruokahalun ja suorituskyvyn heikkeneminen sekä hidas kavioiden kasvu. 

Jos hevonen ruokintasuunnitelman teon jälkeen taas päinvastoin laihtuu syystä tai toisesta, kannattaa tarkistaa valkuaisen saannin määrä. Osa päivittäisestä heinäannoksesta voidaan korvata valkuaispitoisemmalla karkearehulla, kuten sinimailaspelleteillä. Jos tämäkään ei auta, voi kokeilla valkuaispitoisemman väkirehun syöttämistä. Valkuaisen kanssa saa kuitenkin olla tarkkana. Liika valkuainen lisää hevosen juomista ja hikoilua, häiriöitä ruuansulatuksessa sekä pidemmän päälle lihomista. 

Ruokintasuunnitelmaa tehtäessä on hyvä valita ruokintaa varten laadukkaat rehut. Tutustu Biohansan rehutuotteisiin tämän linkin kautta. Muista tilata uutiskirjeemme sekä seurata meitä somessa, niin saat tietoa uutuustuotteista ja ajankohtaisista aiheista sähköpostiisi. Anna myös palautetta, mistä aiheista haluaisit Biohansan blogista lukea!

 


Lähteet:


Ruokintasuunnittelu ja -käytännöt | Hevostietokeskus
Ruokinnan laskeminen | Hevosinfo 


Kuvituskuva: Pixabay