Tulevasta talvesta on tullut pelottava mörkö, joka varjostaa yrityksiä sekä kotitalouksia energia- ja talouskriisin muodossa. Myös eläinten kuivikkeissa on jo ollut osittain saatavuusvaikeuksia, sillä kaikki mahdollinen tuote päätyy energiatuotannon tarpeisiin. Lämmitykseen käytettävät pelletit ovat olleet kiven alla ja viisaimmat ovat hankkineet esimerkiksi tallin kuivikkeet valmiiksi varastoon alkusyksystä. Moni kuitenkin pohtii, miten saada tulevan talven kuivikekulut kuriin, jos tilaa suurien kuivikemäärien varastointiin ei löydy. Avainasemassa onkin kuivikkeiden taloudellinen käyttö sekä kulutuksen pienentäminen helpoin keinoin. Kun kuivike on imukykyistä ja riittää pitkälle, on sen kulutuskin luonnollisesti pienempää, kuiviketta kuluu vähemmän ja luonnollisesti myös hankintakulut pienenee.

Kuten olemme aiemminkin maininneet, kuivikkeiden kulutuksen suhteen on kolme merkittävää tekijää, eli riittoisuus, toimitettavuus ja hinta. Kuivikkeen menekkiä vähentämällä säästetään vuositasolla sievoisa summa, eikä lantalaan päädy turhaa jätekuiviketta. Kuivituksen määrää ei silti voi vähentää hevosten hyvinvoinnin kustannuksella.

 

Kuivikevalinta vaikuttaa

Kuivikkeen valinnalla voi vaikuttaa kulutukseen. Aina ei tietenkään ole mahdollista valita, etenkin, jos kyse on alueellisesta toimitettavuuden rajallisuudesta, varastotilan puutteesta tai kuivikkeen sopimattomuudesta omaan käyttöön. On kuitenkin olemassa kuivikevaihtoehtoja, joiden ominaisuuksilla on mahdollista pidentää käyttöä per pakkaus. 

Esimerkiksi Biohansan olkipelletin imukyvyn ansiosta, se tuottaa 60-70 % vähemmän jätekuiviketta verrattuna olkeen tai puruun. Myöskin hamppukuivikkeella on superhyvä imukyky, jopa 400–500 % sen omasta painosta! Hamppu onkin noussut yhdeksi suosituimmaksi kuivikkeeksi sen saatavuuden ja hyvien käyttöominaisuuksien vuoksi. Turpeen nostosta on uutisoitu viime vuosina kiivaasti. Tästäkin huolimatta turvetta on edelleen saatavilla kuivikekäyttöön. Turvekin on taloudellinen kuivike, sillä se sitoo ammoniakkia ja käytettävissä niin sanotun patjan rakentamisessa, jolloin kuiviketta kuluu vain vähän.

Lisäksi sekä olkipelletti että hamppu päätyy nopeasti takaisin kiertoon. Molemmista syntyy hyvää orgaanista lannoitetta. Olkilanta maatuu käyttökelpoiseksi jo 2-3 viikossa ja hamppu 6-8 viikossa. Tämän jälkeen molemmat sopivat hyödynnettäväksi pelloille. Hevosen lannan ja jätekuivikkeen hävittäminen Suomessa ei ole järin yksinkertaista. Vaihtoehtoina ovat oikeastaan peltolevitys, kompostointi, mädätys biokaasuksi tai poltto. Kaatopaikoille hevosenlantaa ei ole saanut viedä vuoden 2014 jälkeen. 

 

Oikealla siivoustyylillä tuhlaaminen kuriin 

Taloudellinen siivoustapa on käytännön tasolla helpoin keino vähentää kuivikkeiden tuhlaamista. Jokaisella on erilainen rutiini karsinoiden puhdistamisessa, joten uusien tallityöntekijöiden tai tuuraajien kohdalla on varmasti kannattavaa kerrata tallin tavat. Yleisin nyrkkisääntö on, että karsinoista otetaan lannat sekä likaiset kuivikkeet pois ja puhdasta mahdollisimman vähän. Varsinkin nuoret usein unohtavat, etteivät kuivikkeet “kasva puussa” ja säästeliäs siivoaminen vaikuttaa moneen seikkaan. Oikea siivoustyyli on siis syytä opetella heti alkuun. Huolellinen siivoustapa vie aikaa, mutta säästää kynttilää toisesta päästä. 

Hevosten ulkoillessa pitkään, ei karsinoihin kerry lantaa kuin yöajalta. Poikkeuksena toki pihattoratkaisut, joissa hevosella on mahdollisuus valita itse, onko sisällä vai ulkona. Näissäkin tapauksissa hevonen on usein mieluiten ulkosalla. Kuiviketta kuluu vähemmän, kun hevoset eivät seiso sisällä suurinta osaa vuorokaudesta. Suomessa sää vaihtelee tiuhaan, mutta kunnon loimituksella ja tarhakatoksilla pystyy helpottamaan pahimpia kelejä. 

Ulkoilu ja hevosen aktiivisuus vaikuttaa omalta osaltaan kuivikevalintoihin. Jos hevonen on kovin eloisa karsinassa tai sotkee paljon, tulee kuivike osata valita sen mukaan. Sotkeva, paljon karsinassa liikkuva hevonen kuluttaa rauhallista naapuriaan huomattavasti enemmän kuivikkeita ja aiheuttaa tallitöihin lisävaivaa. Tätäkin kulutusta voi ehkäistä löytämällä hevoselle oikeanlainen kuivikemuoto. Yllä olevasta linkistä pääsee lukemaan Biohansan blogiartikkelin aiheesta. 

Tutustu Biohansan muihin kuiviketuotteisiin tämän linkin kautta. Muista tilata uutiskirjeemme sekä seurata meitä somessa, niin saat tietoa uutuustuotteista ja ajankohtaisista aiheista sähköpostiisi. Anna myös palautetta, mistä aiheista haluaisit Biohansan blogista lukea!

 

@biohansaee

Yksi Biohansan suosituimmista kuivikkeista on olkipelletti. 🌾 Mutta millainen on sen elinkaari? #biohansa #hevosala #tallityöt #hevoset #hevostalous #equestrian #yhteistyö #tallielämää #hevosurheilu #horses #hevosalanammattilaiset #positiivisempihevosala #biohansatalentteam

♬ alkuperäinen ääni – Biohansa

 

Lähteet:

Hevospihattojen ja yksilökarsinoiden kuivittaminen_JAMK_2015.docx (smts.fi)
Kuivikkeiden ominaisuuksista ja kustannuksista | Hevostietokeskus 

 

Kuvituskuva: Pixabay