Varmasti moni onkin jo ehtinyt tutustua Biohansan keväällä startanneeseen Talent Team -projektiin. Halusimme kerätä monipuolisen tiimin edustamaan Biohansaa oman lajinsa kilpailuissa ja omalla alueellaan sekä mahdollisesti myös tasonsa mukaan kansainvälisissä kilpailuissa. Saimme loppujen lopuksi lähemmäs 70 hakemusta erilaisilta ratsukoilta, valjakoilta, vikeltäjiltä ja raviharrastajilta. Näin runsaasta määrästä oli tiimiläisten valitseminen hyvin haastavaa. Loistavia ehdokkaita oli paljon!

Hakijoista valittiin mukaan Biohansan Talent Teamiin neljä edustajaa. Jokainen heistä on taitavia lajissaan ja kilpailevat aktiivisesti menestyen. Talent Teamin tavoitteena on tukea näitä tiimiläisiä ja samalla saada Biohansan tuotteita tunnetuksi käytännön kautta. Esittelemme blogissamme kaikki tiimin jäsenet, tässä artikkelissa on esteratsastaja Veronica Nurmisen vuoro. 

 

Esteratsastus on lajeista suosituin

Kuten moni muukin hevosurheilun laji, myös esteratsastus on lähtenyt liikkeelle ratsuväestä. Olympialaji se on ollut vuodesta 1900 lähtien. Esteratsastuksessa kilpaillaan radan suorittamisesta mahdollisimman nopeasti, ylittäen esteet virheettömästi. Esteet hypätään ratapiirustuksen mukaisessa järjestyksessä, taitoarvosteluluokassa ja nuorten hevosten suorituskyvynarviointiluokassa paremmuuden ratkaisee tuomariarvostelu. Rata voidaan rakentaa sisähalliin tai ulos hiekka- tai nurmipohjaiselle kentälle. Luokkien korkeudet vaihtelee puomiluokista ja 60-160 cm välillä. 

Radalta kertyy virhepisteitä esteen pudottamisesta neljä virhepistettä. Jos hevonen kieltäytyy hyppäämästä estettä seuraa neljä virhepistettä ensimmäisellä kerralla, toisella kerralla ratsukon suoritus hylätään. Radalle määritetyn enimmäisajan ylityksestä tulee perusradalla yksi virhepiste jokaisesta alkavasta neljästä sekunnista ja uusinnassa yksi virhepiste jokaiselta alkaneelta sekunnilta. Arvostelutapoja on erilaisia, mutta ne määrittelevät lähinnä mahdollisen uusinnan muodon.

Euroopassa esteratsastuksen huippumaat ovat olleet vuosikymmeniä esimerkiksi Saksa, Hollanti, Iso-Britannia, Sveitsi sekä uusimpana naapurimaamme Ruotsi, joka on tehnyt kovaa tulosta MM-tasolla sekä olympialaisissa. GP-luokkia kilpailevat hevoset ovat laatujalostuksen sekä ammattimaisen treenaamisen tulos – unohtamatta tiettyjä ratsastajia, jotka pysyvät kärkisijoilla myös uusien hevosten kanssa. 

 

Kohti tämän vuoden HIHS:iä

Asikkalassa asuva 14-vuotias Veronica Nurminen kilpailee esteratsastuksessa neljällä eri hevosella. 17-vuotiaan tamman, Foriola-Fortunaten, kanssa Veronica on treenannut ja kilpaillut kolmen vuoden ajan. Foriolan lisäksi Veronicalla on uudempi tuttavuus, 6-vuotias tamma Travenort’s Ida-Maria sekä ponit Kansas II ja Thunderheart, joilla on ollut tarkoitus kilpailla kansallista ponicuppia. Veronica aloitti kilpailemisen jo 6-vuotiaana. Painotus kilpailuissa on ollut este- ja kenttäratsastuksen puolella, joissa hän on kisannut 115 cm luokissa ja kentässä 90 cm tasolla. Kuluneella kaudella Veronican tavoitteena olivat kenttäratsastuksen junioreiden SM-kilpailut ja esteillä lapsiratsastajien SM-kilpailut. – Lisäksi haluan tietysti kehittyä ratsastajana sekä parantaa yhteistyötä hevosen kanssa, hän lisää. 

Nyt ulkokausi on saatu päätökseen ja vaikkei mestaruuksissa vielä tullut tänä vuonna suurta menestystä, ansaitsi Veronica paikan Ypäjän syyskuun kisoissa Helsinki International Horse Show:n Amateur Tourin finaaliin! Katseet on siis käännetty kohti hallikautta ja Veronican valmistautumista HIHS:iin voi seurata Instagram-tilin kautta. Sieltä löytyy myös valmennuskuulumisia.

Biohansa toivottaa Veronicalle hurjasti onnea HIHS:in koitokseen! Suosittelemme ottamaan tämän ratsastajan Instagram-tilin seurantaan, jotta pysytte mukana menossa. 

 

Tutustu esimerkiksi Biohansan rehutuotteisiin tämän linkin kautta. Muista tilata uutiskirjeemme sekä seurata meitä somessa, niin saat tietoa uutuustuotteista ja ajankohtaisista aiheista sähköpostiisi. Anna myös palautetta, mistä aiheista haluaisit Biohansan blogista lukea!

 

 

Lähteet:

Esteratsastus – Suomen Ratsastajainliitto 

Kuva: Veronica Nurmisen arkisto