Oli hevosen laji mikä tahansa, tarvitsee se suoritukseensa riittävän määrän energiaa. Energiamäärän tarve vaihtelee tietysti esimerkiksi kilpasuorituksen rasittavuuden mukaan. Näin ollen ravihevosella tarve on erilainen kuin vaikkapa kouluhevosella. Ravihevosen tulee juosta mahdollisimman lujaa oikein ajoitettuna, kun taas kouluratsastuksessa ohjelma voi kestää useita minuutteja. Silloin energiaa tarvitsee pidemmän aikaa tasaisesti. 

Hevosen tärkeimmät energian lähteet ovat hiilihydraatit sekä rasvahapot. Nämä imeytyvät ohutsuolessa. Happamoitumisen lisäksi tärkkelys altistaa myös mahahaavalle. Hiilihydraatteihin kuuluvat tärkkelys, sokerit, selluloosa ja muut kuidut, jotka pilkkoutuvat glukoosiksi ennen imeytymistään. Lisäksi hiilihydraatit jaetaan ei-rakenteellisiin, kuten yksinkertaiset sokerit ja tärkkelys sekä rakenteellisiin, kuten selluloosa. Energian ohella hiilihydraatteja tarvitaan kasvamiseen, lihasten työskentelyyn, aineenvaihduntaan sekä hermostoon. Mikäli hevonen syö suuria rehumääriä tai on herkkä hiilihydraateille, tulee tärkkelystä tarkkailla. Sulamaton tärkkelys aiheuttaa suoliston happamoitumista lisäten vatsaongelmien riskiä. 

Paksusuolessa taas hajoavat sulavat kuituaineet, joista muodostuu haihtuvia rasvahappoja, jotka imeytyvät hevosen verenkiertoon. Rasvahappojen osuus energiasta on vertailtavissa karkearehun ja väkirehun suhteeseen. Mitä enemmän ruokinnassa on karkearehua, sitä isompi osuus erergiansaannista tulee rasvahapoista. Laitumella ollessaan hevonen taas saa suuren osan energiasta glukoosista, sillä ruoho sisältää paljon sokeria. 

 

Riskinä liikalihavuus

Mikäli ruokinnassa käytetään yksipuolisesti helppoliukoisia hiilihydraatteja, voi glykogeenivarastot kasvaa liian suuriksi. Silloin seurauksena on lihaskipua, jäykkyyttä ja pahimmillaan lannehalvaus. Rasvoista saatava energia ei lisää glykogeenia, mutta aiheuttaa ylienergisyyttä sekä lihomista. Lyhyesti selitettynä hevosen elimistö muuntaa glykogeenin glukoosin energiaksi, eli ATP-molekyyleiksi. Jos liikuntaa ei ole tarpeeksi, saattaa hevonen sairastua liikalihavuuden takia metaboliseen oireyhtymään. Hevosen on mahdollista käyttää myös ylimääräinen valkuainen energian lähteenä. Sen hajottaminen vain vie suht paljon energiaa, joten valkuaisen vaikutus jää loppupelissä pieneksi. 

Metabolinen oireyhtymä on hevosilla ja poneilla esiintyvä aineenvaihduntahäiriö. Liikalihavan ulkonäön lisäksi hevosella saattaa ilmetä rasvakertymiä niskassa, kaulassa ja hännän tyvessä. Tällaisen hevosen ruokinnassa tulee karsia pois sokeria ja energiaa sisältävät rehut. Karsittavien listalla ovat muun muassa melassit, leipä, omena, porkkana, vilja- ja viljarehut sekä glukoosipohjaiset lisärehut. 

 

Monipuolinen melassileike

Biohansalla on pellettimuotoinen melassileike. Siinä on kuitua, joka sisältää sekä nopeita että hitaita hiilihydraatteja hevosen tarpeisiin. Melassileikkeen nopeat hiilihydraatit muuntuvat nopeasti glykogeeniksi. Näin saadaan esimerkiksi lihaksille polttoainetta. Hitaat hiilihydraatit pitävät suoliston mikrobiston tyytyväisenä. Kuidut ovat suolistomikrobiston pääasiallinen ravinnonlähde. Melassileike ei sisällä lainkaan tärkkelystä. Tärkkelys, jota ohutsuoli ei ole kyennyt pilkkomaan, siirtyy hevosen paksusuoleen. Siellä se aiheuttaa happamoitumista sekä ongelmia suolistomikrobistolle. Melassileike on hevoselle turvallinen rehu, joka ylläpitää verensokerin tasapainoa ja suolistomikrobiston hyvinvointia. Tiesitkö, että ohutsuoleen rehut siirtyvät pieninä annoksina mahalaukusta? Ohutsuoli onkin ruuansulatuksen tärkein osa. Kun suolistossa on tarpeeksi kuitua, edistää se suolen liikettä. 

Kuiturikas melassileike pystyy sitomaan itseensä runsaasti nestettä. Runsaaseen veteen liotettuna melassileike on hyvä keino hevosen nesteyttämiseen vaikkapa kilpailumatkoilla. Pellettien turvottamista varten lisätään kolme osaa vettä ja annetaan olla vähintään 15 min ennen ruokintaa. Tunnin ajan turvottamalla pelletti on imenyt kaiken nesteen sisäänsä. Melassileike ei sisällä lisä-, apu- tai sidonta-aineita, mutta kuitenkin melassin nopeita hiilihydraatteja sekä kuitujen hitaita hiilihydraatteja. Näiden lisäksi siinä on kivennäis- ja hivenaineita, erityisesti kalsiumia ja magnesiumia.

 

Tutustu Biohansan rehutuotteisiin tämän linkin kautta. Muista tilata uutiskirjeemme sekä seurata meitä somessa, niin saat tietoa uutuustuotteista ja ajankohtaisista aiheista sähköpostiisi. Anna myös palautetta, mistä aiheista haluaisit Biohansan blogista lukea!

 

 

Lähteet:

Hevosen energianlähteet | Hevostietokeskus
PC-Horse – Hiilihydraatit (pchorse.se)
Urheiluhevosen ruokinta — Smart Riders
Metabolisen hevosen ruokinta | Hevostietokeskus

Kuvituskuva: Pixabay