Kohti laidunkautta!

Laidunkausi lähestyy vähitellen. Kaikille hevosille ei laiduntaminen ole mahdollista, mutta ne, jotka voivat siellä aikaansa viettää, saavat toimia hevosille luontaisella tavalla etsien ravintoa, toteuttaa sosiaalista käytöstä laumassa sekä tietenkin levätä. Näin laitumella tulee olla ruuan lisäksi myös riittävästi suojaa.

Jos laiduntilaa löytyy, on nyt myös oikea aika tehdä osalle laitumista tarvittavat uudistukset. Laidunten nurmet tulisi uusia 3-5 vuoden välein. Näin kasvukyky säilyy. Kevät parantaa siementen itämistä, sillä talven jälkeen maa on sopivan kosteaa. Kun laidunta lähdetään uusimaan, tulee mm. aiempi kasvusto hävittää, lannoittaa, kalkita, kylvää ja jyrätä. Lisäksi otetaan maanäytteet. Viljavuustutkimuksen avulla selvitetään lannoituksen sekä kalkin tarve. 

Mikäli laidunta lähdetään perustamaan syksyllä, on mahdollista saada hevoset jo tulevana kesänä laiduntamaan. Keväällä tehtävä työ taas siirtää laiduntamisen seuraavan vuoden kesälle. Apuna voi käyttää suojaviljaa, jolloin suojakasvien tulee olla aikaisia ja vahvakortista. Ilman suojaviljaa pellon muokkaamisen jälkeen kylvetään yksivuotinen ja monivuotinen laidunnurmiseos. Kylvömäärä on noin 30-35 kiloa hehtaaria kohden. 

Laidunnurmiseosta valittaessa on hyvä poimia mukaan lajikkeet, jotka kestävät tallomista ja kasvavat nopeasti jälkikasvunkin suhteen, eli on pitkäikäinen laitumena. Luonnollisesti laitumen tulisi olla myös hevoselle maittavaa. Maistuvia ja hevoselle sopivia lajikkeita ovat timotei, ruokonata ja koiranheinä. Esimerkiksi timotei, nurminata, englanninraiheinä ja niittynurmikkaseos on toimiva yhdistelmä. Apilan vahvuuksia on kuivuuden sietäminen ja se on herkkua hevosille, mutta voi olla huonoksi suuren valkuaispitoisuutensa takia. Sitä voi kuitenkin lisätä kasvamaan timotein aluskasvina. 

Laitumen hoito ja ylläpito

On tärkeää, että ennen hevosten laskua laitumelle, ne on vähitellen totutettu vihreään. Silloin voidaan välttää terveysongelmat, kuten ähky tai kaviokuume. Yhdelle hevoselle tulisi olla laidunalaa noin puolen hehtaarin verran, etenkin, jos tarkoituksena on olla laitumella vuorokauden ympäri. Hevosten kuntoa tulee tarkkailla päivittäin ja varsinkin kesien ollessa entistä kuumempia, että juomavettä on riittävästi. Jos laidunruohoa on niukasti kesän edetessä, pitää hevosia ruokkia lisärehuilla tai -heinällä. Laidunta voi hyödyntää paremmin lohkomalla sen osiin väliaidoilla ja siirtämällä hevosia niiden välillä. 

Hevoset kannattaa ottaa pois laitumelta ajoilla kasvukauden päätyttyä, eli kun keskilämpö tila on alle +5 astetta. Laidun ei saa mennä alle kuusi senttiä lyhyemmäksi, jotta talvehtiminen ei häiriinny. Yhtä lailla liian iso laidun suhteessa hevosten määrään johtaa laidunruohon vanhenemiseen sen kasvaessa pitkäksi ja siten se menee hukkaan. Esimerkiksi lohkoa vaihdettaessa tällainen pitkä laidun on syytä niittää uuden ruohon tieltä. 

Jotta laidun pysyy syömäkelpoisena, niitetään syömättömät heinälaikut pois sekä poistamalla lannat. Useimmiten syömättömät kohdat ovat hevosten vessapaikkoja, eli eivät kelpaa syötäväksi. Kun laidun säännöllisesti uusitaan kääntämällä, hävitetään myös loiset. Jos laidunta tallotaan liikaa tai se ylisyödään, voi laitumelle ilmaantua paikan täyttäviä rikkakasveja. Osa rikkakasveista on myös haitallisia hevoselle, kuten ohdakkeet, hierakka, leinikit ja kortteet. Täydennyskylvön voi tehdä keväällä muiden huoltotoimien yhteydessä.

Laidun voidaan lannoittaa kerran tai kaksi vuodessa, esimerkiksi jokaisen laidunnuskerran jälkeen. Sopiva määrä typpeä on noin 20-30 kiloa per hehtaari. Lannoituksen jälkeen tulee odottaa pari viikkoa ennen hevosten laskemista laitumelle, sillä siinä ajassa typpi on jo ehtinyt muuttua valkuaisaiheiksi.

Tutustu Biohansan tallituotteisiin tämän linkin kautta. Muista tilata uutiskirjeemme sekä seura meitä somessa, niin saat tietoa uutuustuotteista ja ajankohtaisista aiheista sähköpostiisi. Anna myös palautetta, mistä aiheista haluaisit Biohansan blogista lukea!

Lähteet:

Hevoslaitumen perustaminen | Hevostietokeskus
Laidunnurmen perustaminen | Hevosinfo
Hevoslaitumien lannoitus ja hoito | Yara Suomi
laiduntaminen | Hevoseni.fi 

Kuvituskuva: Pixabay